top of page

Kirjoituksia

Suojaosan poisto pitäisi perua mitä pikimmin! – Työttömyys kurittaa Suomea

10.12.2024
 

PETTERI Orpon hallitus on ehtinyt tehdä jo monia työmarkkinauudistuksia lyhyessä ajassa. Yksi niistä on 300 euron suojaosan poisto, jota hallitus on perustellut pyrkimyksellä kannustaa työntekijöitä ottamaan vastaan kokoaikatyötä. Valtiovarainministeriö (VM), joka tekee talouden laskelmia Kooma-mallilla, on päätynyt suojaosan poistossa siihen lopputulokseen, että poistolla ei ole merkittäviä työllisyysvaikutuksia. No, mitkä ovat uudistuksen tulokset lyhyellä aikavälillä?

YTK:N TILASTOJEN mukaan osa-aikatyötä tekevien määrä on vähentynyt samalla, kun osa-aikatöiden määrä työmarkkinoilla on lisääntynyt. Ainoa looginen päätelmä on se, että suuri osa osa-aikatyötä tekevistä on jäänyt kotiin, koska osa-aikatyön tekeminen suojaosan poiston jälkeen leikkaa päivärahaa laskelmien mukaan noin 8,5 prosenttia.

 

Tämä on heikentänyt työmarkkinoiden dynaamisuutta ja lisännyt toimettomuutta. Toisin sanoen suojaosan poisto on puhtaasti leikkaus, jonka vaikutus kansantalouteen on negatiivinen.

 

HALLITUS ON toimenpiteillään lisännyt hystereesin (tilapäisestä häiriöstä voi tulla pysyvä) uhkaa Suomen työmarkkinoilla. Kun työttömyys pitkittyy, työttömän on yhä vaikeampi saada töitä ja hän syrjäytyy työmarkkinoilta. Näin dynaamisista työmarkkinoista tulee helposti staattisia eli pitkäaikaistyöttömyys kasvaa ja sosiaaliset ongelmat lisääntyvät. Nämä kaikki vaikuttavat myös ostovoimaan sitä rankasti murentaen.

 

SUOJAOSAN POISTO pitäisi perua mitä pikimmin. Sitä pitäisi jopa korottaa 500 euroon. Tämä lisäisi talouden toimeliaisuutta, muutos kannustaisi työttömiä ottamaan vastaan osa-aikatöitä ja samalla se lisäisi ostovoimaa.

 

Nyt kun hallitus tekee päätöksiä Kooman mallinnusten pohjalta ja tulkitsee niitä omien ideologisten silmälasiensa kautta, on vaarana, että Suomen talous sukeltaa yhä syvemmälle ja osa työvoimasta uhkaa siirtyä työkyvyttömyyden harmaalle alueelle.

Aina on mahdollista peruuttaa päätöksistä, jotka ovat ilmiselvästi osoittautuneet täysin virheellisiksi.
 

bottom of page