top of page

Kirjoituksia

Silmänkääntötemppu – Vihreä siirtymä on puhdasta bisnestä

16.02.2025
 

SATAKUNTA ON sitoutunut vahvasti vihreään siirtymään. Termit vihreä vety, biokaasu, uusiutuva energia ja hiilidioksidin talteenotto vilahtelevat monissa puheissa. Porin talousalueen näivettyminen kääntyy ikuiseksi talouskasvuksi, kunhan kaikki vihreän siirtymän hankkeet saadaan onnistuneesti maaliin.

 

Toistaiseksi Poriin on tulossa varmuudella vasta räjähdetehdas. Vaikka sitä tutkisi kuinka vihreiden lasien läpi tahansa, tuotanto on valitettavasti kaikkea muuta kuin vihreää.

 

VIHREÄ SIIRTYMÄ on puhdasta bisnestä, jota on vuosien varrella tuettu massiivisesti julkisilla varoilla. Kunnille vihreä energia on yhä tuottavampaa, sillä vaikka kiinteistövero on vielä melko maltillinen, se on kuitenkin rajussa kasvussa. Ulvilassa tuuli- ja aurinkoenergian osuus kiinteistöverosta oli vuonna 2022 pyöreä 0 euroa (Lähde: vero.fi), mutta jos Harjunpään ja Ulvilan aurinkoenergiahankkeet toteutuvat, kiinteistöverojakin kertyy. Jos edellä mainitut hankkeet realisoituvat, aurinkovoimaloiden tieltä joudutaan raivaamaan satoja hehtaareja metsää. Siinä ei ole mitään järkeä.

 

Jean-Babtiste Frezzozin kirjassa More and More and More käsitellään energian historiaa ja todetaan, että vihreä energia ei korvaa fossiilisia energiamuotoja, vaan tulee mukaan niiden lisäksi. Hyvänä esimerkkinä toimii Espoon Hepokorpeen rakennettava Microsoftin datakeskus. Työmaalla on vilskettä, ja se työllistää. Varjopuolena on massiiviset päästöt, jotka muodostuvat kallion louhimisesta, maansiirrosta, materiaalikuljetuksista ja -valmistuksesta ja niin edelleen.

 

VARSINKIN aurinkovoimaloita pitäisi sijoittaa urbaaniin ympäristöön sellaisille alueille, jotka ovat jo valmiiksi ihmisen muokkaamia. Katoille, jättömaille ja pistemäisesti mahdollisimman lähelle sähkön lopullista käyttöpaikkaa.

 

Vihreää siirtymää perustellaan juuri päästöttömällä energialla, mutta lopputuloksena päästöjen määrä vain lisääntyy. Ainoaksi loogiseksi vaihtoehdoksi jää kulutuksen vähentäminen, mutta se ei ole ollut vihreän siirtymän tavoite alun alkaenkaan. Vihreän siirtymän tavoite on pitää elintaso ja kulutus samalla tasolla ja jopa kasvattaa sitä merkittävästi. Tämäkin kirjoitus lähti s-postilla toimitukseen, joten jossain konesalissa valo vilkahtaa ja energiaa kuluu.


bottom of page